Kansalliseeposten jäljillä

 

Mitä YLE lähettää tällä hetkellä sitä 1700-luvun yhteiskunnallisen satiirin uudelleenfilmatisointia ”Tom Jones”, mikä pohjautuu alun perin kirjailija Henry Fieldingin romaaniin se tarina, missä on kantava sisältö kirjailijan filosofiaan pohjautuva vastakkainasettelu ihmisluonnon hyvyydestä pohjimmiltaan mitä siihen liittyy.

Mitä Kalevala on Suomen kansalliseepos, ja itse pidän sitä hyvänä teoksena ja laitoksena, niin sitten mitä humaanien luonnollisten puhuttujen kielien ystävänä englannin kieli on itselleni tärkeä ja pidän siitä kovinkin paljon.

Mitä lukion jälkeen luin Oxfordin Yliopiston englannin kielen ja kirjallisuuden professorin J.R.R Tolkienin ne tarustot itse pitäen sitä ensimmäistä Hobbitti -satua parhaana tarinana kirjoista, Silmarillion oli omasta mielestäni melko haastava lukea ja tylsin omasta mielestäni.

No mitä tulee Tolkienin elämäntyötutkimukseen ja perintöön, niin muinais-englanniksi jostain vuodelta 700 ona useastikin käännetty ja käännöksiä nykyenglantiin teoksesta ”Beowulf”, mitä hiljattain edesmennyt matematiikan ja historian lisensiaatti Timo Pekonen 1997 ainakin on kääntänyt sen ensimmäisenä yrittänyt kääntää suomeksi sitä. Beowulf on käsittääkseni englannin kieleen mitä tulee, varhaisin kansalliseepoksen mitat täyttävä runoelma, joka on sankaritarina sijoittuen skandinaaviaan ja Ruotsiin. Gendrel ja Beowulf on siinä kaksi merkittävää subjektia ja hahmoa siinä tarinassa.

Mitä olen joitain noita käännöksiä selaillut, niin ymmärrän kritiikin, jota käännöksiin liittyy sen suhteen, että teos lienee jokseenkin mahdotonta sisällyttää kaikkineen mihinkään käännökseen jopa muinaisenglannin kieleen kapeasti erikoistuneilta kieliprofessoreilta?

No sitten vanhin

Epic of Gilgamesh ( c. 2500–1300 BCE),

Sumerian impierumin valtakaudella, mitä Sumerilaiset keihttivvät ensimmäisen kirjoitustekniikan nuolenpääkirjoituksen, tekstidokumenttina sitten Epic of Gilgamesh on sitten juurilla olemisen toimesta tärkeä.

Muinaisten sumerialaisten kirjoitukset olivat enimmäkseen liiketalous ja hallinto-puolen tekstejä, sekä lakitekstejä.

En tiedä, onko lopulta suomen kielenkin juuret tuossa sumerinkielessä, jos on, niin jos suomen kielen opinnoissa haluaisi aivan juurille lähteä, pitäisi lähteä tutkimaan entisen Mesopotianin alueelle noita nuolenpääkirjoituksella kirjoitettuja kääreitä Babylonian alueelle varmastikin, mutta sen nyt voi varmasti ja olen unohtanutkin jo kaiken opiskelun tässä 40-vuoden ikäkriisin osalta.

Nuolenpääkirjoitus ensimmäisenä kirjallisen viestinnän dokumentointitekniikkana, niin modernisointi nykyaikaan sen osalta jokin tälläinen tekstinkäsittelyohjelmalla tietokonekirjoitus, mutta se nyt ei pelkästään riitä uudelleenkirjoittamaan nykyaikaista tulkintaa tuosta ihmisen historian varhaisimmasta kansalliseepoksesta, eikä sitä ilman akateemista kieliperehtyneisyyttä varmasti pystyisi edes tekemään siten, että siitä tulisi hyvä?

Rento lukuilta tiedossa ja musiikin kuuntelua

 

Sain täyteen hankituksi noin kuukausi takaperin Lars Keplerin koko tuotannon. Playground oli jo ennestään ulkopuolelta Joona Linna -sarjan, ja tuosta Linna -sarjasta puuttui Vakooja, Kaniininmetsästäjä ja tuorein Pelimies, ja löysin edulliseen hintaan Tori-markkinapaikalta kovakantisena hyväkuntoisina nuo minulta puuttuneet osat.

Olen nyt lukenut tuota Joona Linna -sarjaa kronologisessa järjestyksessä alusta lähtien, ja ennen Linna -sarjaa luin tuon kauhugenreen sisältyvän Playgroundin, ja tällä hetkellä on Tulitodistaja loppumetreillä, ja tänään ajattein 17.05.2022 lukea sen päätökseen.

Mitä olen tällä hetkellä sivulla 502 siinä, mitä siinä on kuten kaikissa Joona Linna -romaaneissa arviolta puolin ja toisin päälle 600 sivua. Tähän astisen lukukokemuksen mukaan tuo Tulitodistaja on ainakin alkupään Linna-sarjan tasokkain romaani, mitä se on kolmas järjestyksessään, mitä se alkuperäiskielenä ruotsi ilmestyi nimikkeellä Eldvittnet vuonna 2011 ja ensimmäinen suomenkielinen käännöspainos ilmestyi Tulitodistaja -nimikkeellä vuotta myöhemmin 2012, eli kymmenisen vuotta takaperin.

Psykologia, joka liittyy kirjan juoneen liitetyn nuorisokodin asukkaisiin, on syvääluotaavampaa kuvausta, mitä aiemmissa noissa Joona Linna -sarjan henkilökuvauksissa. Varmaan se on sitten se tausta, miksi koen sen mielekkäimpänä, tai parhaampana tähän astisista lukemistani noista Linna-sarjan alkupään teoksista.

Alkanut Joona Linna -rikoskomisaario -henkilökuvauksessa nyt kolmannen teoksen lopussa, mitä olen, niin eniten ärsyttää ehkä se, että henkilöhahmokuvauksessa ole oikein ristiriitoja, ja tuntuu, että Joona Linna on aina oikeassa oleva, paljon mainetta niittänyt ja hyvin tunnettu hahmo, joka usein kuitenkin on omalla päättelyllään edistämässä tavallista rikostutkintaa askeleen edelle vievästi.

Omasta mielestäni rikosdekkarin -genressä usein esiintyvät etsivät tai tutkinnassa mukana oleva päähenkilö, mielekkäämpää lukea hahmokuvaelmaa, jossa on jotain ristiriitaakin siinä henkilöhahmossa, ja ehkä jopa jotain yllätyksellisyyttä, ja kirjasarjan kehittyessä tulisi myös jotain aiemmin kertomatonta uutta piirrettä esiin, joka veisi mielikuvan henkilöhahmosta astetta syvemmälle. Ainakin itse voisin miettiä, mitä olen käsikirjoitusta dekkariin miettinyt ja joitain luonnostelmia on tekstiarkistoissani, niin itse ainakin lähtisin ristiriitaisuuksien ja yllätyksellisyydenkin kautta rakentamaan päähahmoa. Onhan aika ajoin jotain uutta ja ehkä yllätyksellisyyttä ja ristiriitojen punomaa henkilöhahmo-kehitelmää silmällä pitäen myös se aspekti ja täky lukijan mielenkiinnon säilyttämisen näkökulmasta yksi asia, jolla sitä ylläpidetään.

Vielä lisäyksenä rennon kirjalukuillan viettämiseen, ostin kirpputorilta Oasiksen Be There Now CD-levyn hintaan 2 euroa, vaikka Oasiksen paras levy on mielestäni What’s Morning Glory, vaikka 1996-1999 mitä vuosina tuo Brittipop/rock oli Suomessakin suosittua, kun elin omassa elämässäni yläasteella musiikin kuunteluun heräämisen aikaan, mitä piti silloin vielä ostaa fyysinen CD-levy kaupasta, jos halusi jotain musiikkia tai artistia kuunella enemmän, niin tuohon aikaan jäi vähemmälle tuo sen aikaisen brittirock -tyylilajin edustajien levyjen hankinnat, mitä hankkisin enimmäkseen niitä Spinefarmin markkinoille tuomia sen aikaisia kotimaisia metallibändien levyjä, ja Metallicaa, vaikka merkittävin artisti elämäni aikana on HIM ja oman sukupolveni merkittävin laulusolisti itselleni on Ville Valo, mitä olen alusta lähtien ostin levyt heti yhtyeen markkinoille tulon jälkeen, ja ensimmäisestä Ruisrock – kokemuksestani on äärimmäisen positiivinen kokemus, mitä olin Ruissalon Kansanpuistossa 2001 ensimmäisen kerran lukion toisen vuoden kesälomalla, kun HIM ja Ville Valo oli lauantai-illan pääesintyjänä toisen CD:n Razzorblaze Romancen materiaalia esittämässä.

Kävin Ruisrockissa aktiivisesti vuoteen 2006 saakka, ja yhä ikimuistoisin Ruisrock-kokemukseni on tuo 2001 vuoden rockjuhla kotikaupunkini Ruissalon Kansanpuistossa. Varmaan en ole ainut, jolla ikimuistoisin Ruisrock-kokemus ajoittuu siihen ensimmäiseen kertaan siellä vieraana olijana, varmaan se on ollut myös aiempien sukupolvien kokemus, mitä sitä festivaalia on järjestetty 1970-vuodesta lähtien, ja aina artistikattauksessa on esillä oman aikansa nuorisoidoli -artistit, on se ollut aina niin, mitä viime vuosina enimmäkseen on artistikattauksessa ollut esiintyjiä, jotka eivät sano minulle mitään lopulta, että seuraava Ruisrock-kokemukseni menee retromeiningillä lähinnä ottaen selvää, miltä tapahtuma kaikkien näiden vuosien jälkeen näyttää, mikä siellä on muuttunut muu, kuin lipun hinnat ovat nousseet todella paljon.

Klassikoiden metsästyksen jäljillä

 Aloin viime viikon puolivälissä pohtimaan sellaisia klassikkoteoksia kirjallisuuden historiaan liittyen, jotka olisi liitettävissä jokaisen ihmisen yleissivistuksen osaksi, eli teoksia, joita ihmisen tulisi tutustua elämänsä aikana.

Tarina lähti sitä liikkeelle, kun Kalevala on kirjahyllyssä, ja ajan kuluksi viime viikolla luin taas sieltä katkelmia, ja sitten päädyin kirjoittamaan keskustelusäikeen avauspostauksen Sanoma Median kustantamon Tiede -lehden keskustelupalstalle lukuvinkkien saamiseen.
Suora linkki avaamaani säikeeseen on 

https://www.tiede.fi/keskustelu/93219/kirjallisuuden-klassikoita-jotka-mielestanne-liitettavissa-osaksi-yleissivistysta?changed=1647124481

Mitä eilen illalla kirjoitin vastauspostauksen jo tulleisiin kommentteihin, vielä syvenin ajatuksissani siihen, että jos pitäisi yksi teos elämäni aikana valita, joka itselleni henkilökohtaisesti olisi merkityksellisin kaikista niistä tähän asti elämässäni lukemistani niteistä, niin päädyin, jonka myos mainitsin, Jukka Parkkisen Korppisen Korppi -romaanisarjaan kuuluva Korppi ja Korpin poika, joka on julkaistu vuonna 1980.

Argumenttini tuohon henkilokohtaisesti ehkä merkityksellisimpään teokseen on lähinnä se, että mitä luin tuon Parkkisen Korppi-teoksen ollessani 3/4 -vuosiluokalla, eli 1993/1994 -vuonna, niin juuri tämä kyseinen teos oli ehkä se avainteos heräämisen sysäyksenä siihen, kuinka suomen kieltä käytetään hyvinkin mielenkiintoisella tavalla. 10-vuotiaana koululaisena tämän lukeneena Jukka parkkisen Korppi ja Korpin poika on teos, jolla on ollut ehkä se alunperin alkusysäävä vaikutus siihen, miten olen elämäni aikana kehittynyt kieliviestinnän tuottajana ulosantina ja kielen käyttäjänä siihen pisteeseen, jossa olen tällä hetkellä 2022 39 -vuotiaana.

Lars Kepler - playground (Helmikuu 2016)

Koronan jatkuessa aloin viime kesän 2020 alussa ahmimaan ruotsalaisia nykydekkaristeja, ja Carl-Johan Vallgrenin molempien dekkarien suomennosten jälkeen päädyin lukemaan ruotsalaispariskunnan pseudonyymillä Lars Kepler -nimellä kirjoitettuja kirjoja. Dean Koontz ja Stephen King ovat tuttuja amerikkalais kauhu-genren kirjailijoita, kirjaston kautta niitä lainanneena ja lukeneena, mutta ruotsalainen kauhukirjallisuus-tyylilaji on vähän vähemmälle jäänyt.

Lars Kepler tunnetaan ainakin Suomessa ehkä parhaiten Joona Linna -rikosetsivää seuraavasta kirjasarjasta, mutta aloitin Keplerin maailmaan tutustumisen playground -romaanista, joka on poikkeus muuhun kirjailijan tuotantoon poiketen siinä, että Joona Linna ei seikkaile tässä romaanissa, eikä tyylilajina ole dekkari.

playground on mielenkiintoinen kuvaus elämän ja kuoleman rajamailla elämisestä, lähinnä sairaalamiljööstä leikkauksen yhteydessä sydänleikkauksesta ihmisten osalta, joista osa palaavat elämään, ja osa eivät, ja aika, jonka rajamailla joutuu viettämään, ei koskaan ole tiedossa.

Elämän ja kuoleman välisen maailman miljöö on Keplerin romaanissa kuvattuna kiinalais-satamakaupungin muottiin, jossa myös on sinänsä alamaailman hallinta, kiinalainen järjestyätynyt rikollisuus haalii itselleen lupia, joilla voivat itse palata elämään.ja omaavat valtaa oikeustuomio-istuimessa, 

Lähinnä elävien kirjoissa kuvatuissa episodeissa ollaan sairaalamiljöössä ja kuoleman kaupunkiin palataan useamman kerran, kun kirjassa pääosin seurattava naispäähenkilö lähtee  pienen poikansa perään uskoen, että tämä ei selviydy leikkaukseen joutuessaan rajamailta takaisin elämään.

Loirin huikea ja hurja elämä kansissa ja äänialtoina

Tulin hankkineeksi hiljattain Elisa Kirjasta suomalais-kansalliskirjailija Jari Tervon kirjoittaman "Loiri" -teoksen ja itsenäisyyspäivänä iltasella aloin kuuntelemaan uutta äänikirja-hankintaani. Kirja on pitkä, mutta ei tylsä. Olen nyt tätä kirjoittaessani sunnuntaina aamusta 8.12.2019 itsenäisyyspäivän lusittuani ja krapluani selvitettyä kuunellut kirjasta 8 ensimmäistä osaa.
Kirjailija on käyttänyt paljon aikaa taustojen selvittämiseen, niinkuin Jari Tervo aikaisemmassakin tuotannossaan. Toki itse kansallisstatuksen omaavan elävän taiteilijalegendan omalla avustuksella, mutta tähän asti uutena tietona itselleni ei ole tullut juuri muuta, paitse se, että Vesa-Matti Loiri ei ollut mikään koulun kävijäihminen. Hänhän on siis jäänyt kaksi kertaa luokalleen, ja saanut varmaan säälistä päästötodistuksen noin viiden keskiarvolla. Peruskoulu-aikana Loiri oli taitava koululintsari, ja käytti koulupäivät pingiksen pelaamiseen.

Vesa-Matti Loiri on yksi esimerkki taas siitä, että suomalainen peruskoulujärjestelmä ei sovi kaikille, on itsellänikin jäänyt 1990-suurlaman aikaan itse aloitettuani koulunkäynnin vuonna 1990 elokuussa, koko peruskouluhistoriani ajalta joitain traumaattisia kokemuksia lähinnä tytöistä, joilta sain kuulla ulkonäöstäni ja ylä-asteella ensimmäinen IT-buumi oli Nokia veturinaan Suomen vienti-yhtiö numero yksi matkapuhelinvalmistajana, ja olin koulun harvoja, ellei jopa ainut, ketä ei omistanut Nokian ensimmäistä hittipuhelinta Nokia 5110, ja tyttöjen puhelinnumerot jäivät saamatta. Lisäksi sekin vielä, kun luokkamme teki luokkaretken Lontooseen 1999 keväällä, kun luokanvalvojamme Eine Nevalainen jäi eläkkkeelle luokamme saatua päästötodistukset, olin luokan ainut, joka ei päässyt osallistumaan matkalle, koska Lontoon -luokkaretki olisi pitänyt itse maksaa, ja vanhemmillani ei ollut varaa kustantaa luokkaretkeäni, vaikka vielä ylä-asteella menestyin kiitettävästi kielissä ja vapaavalintaisena kurssina porvarillisesssa Turun Suomalaisessa Yhteiskoulun ylä-asteella minulla oli vieraskielisen ilmaisun tunnit kerran viikossa. Lukiossa en tutustunut paremmin kehenkään tyttöön, koska tietokoneharrastukseni jatkui ala-aste -iästä lukion päättymiseen, ja jatkuu yhä aktiivisena.

Peruskoulujärjestelmässä menestyminen Suomessa ei ole este elämässä menestymiselle, Vesa-Matti Loiri on hyvä esimerkki asiasta, ja tunnen monta ihmistä Vastaavasti voi olla myös, että vaikka hankkii tohtoritasoisen yliopisto-sivistyksen saavuttaen tiedemaailman aikuisuuteen kasvamisen sitä kautta, voi silti kohdata epäonnea tai huonompiosaisuutta elämässä, esimerkiksi akateemisten työttömyyden seurauksesta.

Jari Tervon "Loiri" -elämänkertaa voi suositella jokaiselle suomalaiselle kuunneltavaksi tai luettavaksi.

Lamppu Laamanen pureutuu Antti Hulkkoon uudessa teoksessa ”Andy”

Tuorein Lamppu Laamasen toimittama elämäkerta ”Andy” raottaa kotimaisen maailmanmiehen, kotimaisen yhden niistä harvoista jokaikisen suomi-juntin tuntemista rock-kitaristeista, Antti Hulkko alias Andy McCoyn elämään syvemmältä, mitä miehen aiempi elämäkertateos ”Sheriffi McCoy”.

Ennakkoon odotukseni liittyi enemmänkin Andy tunnetusti ainoaan poikaan, Sebastianiin, mitä mies paljastaa tämän elämästä, kun ennakkoon markkinointiin kirjassa miehen raottavan tätäkin puolta yksityiselämästään, mutta lopulta Sebastianin osuus jää melko vähäiseksi kirjassa.

Hulkosta selviää, että tämä oli itsepäinen ja kovanahkainen, paikoitellen jopa kylmä nuoruusvuosinaan, jota ei koulu kiinnostanut, ja ykköstavoite oli perustaa maailman paras rock-yhtye. Nykyisin Karkkilassa vaimonsa Angela Nicolettin kanssa asuva Andy onnistuikin mielestäni tavoitteessaan hyvin, vaikka välillä miehen ja koko Hanoi Rocksin päihdekulttuurissa elämistä ja päätöntä Rock-uho –menoa kuunellen miettii sitä, että ihminen on aikamoinen selviytyjä. 

Jo Turun Yliopiston Kasvatustieteen lisensiaatti Skinnarin kasvatustieteen johdantokurssilta mieleeni painautuva ”Vanhuudessa ihminen saavuttaa viisauden”, tulee mieleen, että Andy on viisastunut vanhetessaan, ja hänen paljon lukemansa uskonnolliset vanhat tekstit, ja elämänkokemus on muovannut miehen sellaiseksi, kuin hän saattaa olla: En ole koskaan tavannut miestä henkilökohtaisesti, pari kertaa nähnyt Hanoi Revistedin Ruisrockissa, eli miehen työpaikallaan, ja kerran olin Turussa Hanoi Rocksin uudenvuoden keikalla hotelli-kylpylä Caribiassa, kun bändin toinen alkuvaiheista lähtien mukana ollut nykyisin proviisoriksi opiskellu Jan Stenfors, ”Nasse”:kin esiintyin bändin kanssa kaikkien niiden vuosien ja kokemusten jälkeen.

Tunnistin Andyn nuoruusvuosistaan kertovasta itsepäisyydestä itseäni, mitä itsekin soitin koulubändissä 1990-luvun lopulla Turun Suomalaisessa Yhteiskoulussa. Moni saattoi myös minua pitää täyytenä kusipäänä, ko tiesin tarkalleen, miten toisten pitäisi tajuta jonkin biisin sovitus, tai miten pitäisi soittaa. Nykyisin omakin itsepäisyyteni on vähentynyt, ja haluan antaa tilaa muille paljon enemmän ja huomiota en ota itseeni, tai itselleni hae sitä, vaan annan muiden mielummin loistaa. ”Musabisnes ei oo pehmoille”, mun myöhemmät kokemukset on osoittanut sen, mitä olen alan piireissä liikkunut ennen liiketalouden opintojani vielä täällä kotikaupungissani Turussa.

Vaikka Andy McCoy olisi delannut parikymmentä vuotta sitten jo vaikka, silti mies olisi saattanut kuolla onnellisena, ja paljon nähneenä. Hanoi Rocksin elämäntapa, ja Andyn elämä on ulkopuolisesta tarkasteltuna jotain, mitä moni pitää märkänä päiväunena, mutta totuus voisi olla toinen Hulkon omien kokemusten mukaan se poislukien, että hänestä todella on kehittynyt mystinen rock-ikoni, jonka legenda jatkaa kasvuaan sitten kun aika on valmis miehen siirtymisestä ajasta iäisyyteen.

Ostin kirjan äänikirjana Elisa Kirjasta, ja positiivinen kokemukseni uudesta kirjaformaatista, ”äänikirja”, jatkui positiivisena. Äänikirjan hinta oli päälle 12 euroa, mutta äänikirjat eivät ole ainoita digitaalisia tuotteita, joihin olen valmis käyttämään rahaa: Aiemmin olen ostanut musiikkia digitaalisesti, video ja PC-pelejä digitaalisesti ja nyt äänikirjoja. Lamppu Laamasen toimittamaa ”Andy” –kirjaa voi suositella jokaiselle, joka haluaa kuulla tämän kotimaisen rock-ikonin elämän käänteistä enemmän. Ihan ostamisen arvoinen teos. 

En ole tutustunut Lamppu Laamasen aiempiin töihin, mutta haastattelun pohjaltahan valta-osa ”Andy” –teoksesta on kasattu: Nauhuri päälle, jointti palamaan ja antaa miehen pienen johdattelun jälkeen tarinoida.  Pitkää ikää, Andy! Teit hienon levyn 7 vuoden tauon jälkeen ”21 century Rocks”, joka osoittaa, kuiten Hulkko itsekin sanoi Yleisradion haastattelussa, että sen tyyppinselle muiikille, mitä mies tekee, on yhä kysyntää, ja tulee aina olemaan meidän Blues/Roots/Rock’n Roll –diggareiden piireissä, jotka voivat yhtyä Andy McCoyn mieleipiteeseen myös siitä, että siitä lähtien, kun valtavlirtaa tuli syntikkamusa yms. paska, nyky-mainstream on täyttä skeidaa.