Rento lukuilta tiedossa ja musiikin kuuntelua

 

Sain täyteen hankituksi noin kuukausi takaperin Lars Keplerin koko tuotannon. Playground oli jo ennestään ulkopuolelta Joona Linna -sarjan, ja tuosta Linna -sarjasta puuttui Vakooja, Kaniininmetsästäjä ja tuorein Pelimies, ja löysin edulliseen hintaan Tori-markkinapaikalta kovakantisena hyväkuntoisina nuo minulta puuttuneet osat.

Olen nyt lukenut tuota Joona Linna -sarjaa kronologisessa järjestyksessä alusta lähtien, ja ennen Linna -sarjaa luin tuon kauhugenreen sisältyvän Playgroundin, ja tällä hetkellä on Tulitodistaja loppumetreillä, ja tänään ajattein 17.05.2022 lukea sen päätökseen.

Mitä olen tällä hetkellä sivulla 502 siinä, mitä siinä on kuten kaikissa Joona Linna -romaaneissa arviolta puolin ja toisin päälle 600 sivua. Tähän astisen lukukokemuksen mukaan tuo Tulitodistaja on ainakin alkupään Linna-sarjan tasokkain romaani, mitä se on kolmas järjestyksessään, mitä se alkuperäiskielenä ruotsi ilmestyi nimikkeellä Eldvittnet vuonna 2011 ja ensimmäinen suomenkielinen käännöspainos ilmestyi Tulitodistaja -nimikkeellä vuotta myöhemmin 2012, eli kymmenisen vuotta takaperin.

Psykologia, joka liittyy kirjan juoneen liitetyn nuorisokodin asukkaisiin, on syvääluotaavampaa kuvausta, mitä aiemmissa noissa Joona Linna -sarjan henkilökuvauksissa. Varmaan se on sitten se tausta, miksi koen sen mielekkäimpänä, tai parhaampana tähän astisista lukemistani noista Linna-sarjan alkupään teoksista.

Alkanut Joona Linna -rikoskomisaario -henkilökuvauksessa nyt kolmannen teoksen lopussa, mitä olen, niin eniten ärsyttää ehkä se, että henkilöhahmokuvauksessa ole oikein ristiriitoja, ja tuntuu, että Joona Linna on aina oikeassa oleva, paljon mainetta niittänyt ja hyvin tunnettu hahmo, joka usein kuitenkin on omalla päättelyllään edistämässä tavallista rikostutkintaa askeleen edelle vievästi.

Omasta mielestäni rikosdekkarin -genressä usein esiintyvät etsivät tai tutkinnassa mukana oleva päähenkilö, mielekkäämpää lukea hahmokuvaelmaa, jossa on jotain ristiriitaakin siinä henkilöhahmossa, ja ehkä jopa jotain yllätyksellisyyttä, ja kirjasarjan kehittyessä tulisi myös jotain aiemmin kertomatonta uutta piirrettä esiin, joka veisi mielikuvan henkilöhahmosta astetta syvemmälle. Ainakin itse voisin miettiä, mitä olen käsikirjoitusta dekkariin miettinyt ja joitain luonnostelmia on tekstiarkistoissani, niin itse ainakin lähtisin ristiriitaisuuksien ja yllätyksellisyydenkin kautta rakentamaan päähahmoa. Onhan aika ajoin jotain uutta ja ehkä yllätyksellisyyttä ja ristiriitojen punomaa henkilöhahmo-kehitelmää silmällä pitäen myös se aspekti ja täky lukijan mielenkiinnon säilyttämisen näkökulmasta yksi asia, jolla sitä ylläpidetään.

Vielä lisäyksenä rennon kirjalukuillan viettämiseen, ostin kirpputorilta Oasiksen Be There Now CD-levyn hintaan 2 euroa, vaikka Oasiksen paras levy on mielestäni What’s Morning Glory, vaikka 1996-1999 mitä vuosina tuo Brittipop/rock oli Suomessakin suosittua, kun elin omassa elämässäni yläasteella musiikin kuunteluun heräämisen aikaan, mitä piti silloin vielä ostaa fyysinen CD-levy kaupasta, jos halusi jotain musiikkia tai artistia kuunella enemmän, niin tuohon aikaan jäi vähemmälle tuo sen aikaisen brittirock -tyylilajin edustajien levyjen hankinnat, mitä hankkisin enimmäkseen niitä Spinefarmin markkinoille tuomia sen aikaisia kotimaisia metallibändien levyjä, ja Metallicaa, vaikka merkittävin artisti elämäni aikana on HIM ja oman sukupolveni merkittävin laulusolisti itselleni on Ville Valo, mitä olen alusta lähtien ostin levyt heti yhtyeen markkinoille tulon jälkeen, ja ensimmäisestä Ruisrock – kokemuksestani on äärimmäisen positiivinen kokemus, mitä olin Ruissalon Kansanpuistossa 2001 ensimmäisen kerran lukion toisen vuoden kesälomalla, kun HIM ja Ville Valo oli lauantai-illan pääesintyjänä toisen CD:n Razzorblaze Romancen materiaalia esittämässä.

Kävin Ruisrockissa aktiivisesti vuoteen 2006 saakka, ja yhä ikimuistoisin Ruisrock-kokemukseni on tuo 2001 vuoden rockjuhla kotikaupunkini Ruissalon Kansanpuistossa. Varmaan en ole ainut, jolla ikimuistoisin Ruisrock-kokemus ajoittuu siihen ensimmäiseen kertaan siellä vieraana olijana, varmaan se on ollut myös aiempien sukupolvien kokemus, mitä sitä festivaalia on järjestetty 1970-vuodesta lähtien, ja aina artistikattauksessa on esillä oman aikansa nuorisoidoli -artistit, on se ollut aina niin, mitä viime vuosina enimmäkseen on artistikattauksessa ollut esiintyjiä, jotka eivät sano minulle mitään lopulta, että seuraava Ruisrock-kokemukseni menee retromeiningillä lähinnä ottaen selvää, miltä tapahtuma kaikkien näiden vuosien jälkeen näyttää, mikä siellä on muuttunut muu, kuin lipun hinnat ovat nousseet todella paljon.

Klassikoiden metsästyksen jäljillä

 Aloin viime viikon puolivälissä pohtimaan sellaisia klassikkoteoksia kirjallisuuden historiaan liittyen, jotka olisi liitettävissä jokaisen ihmisen yleissivistuksen osaksi, eli teoksia, joita ihmisen tulisi tutustua elämänsä aikana.

Tarina lähti sitä liikkeelle, kun Kalevala on kirjahyllyssä, ja ajan kuluksi viime viikolla luin taas sieltä katkelmia, ja sitten päädyin kirjoittamaan keskustelusäikeen avauspostauksen Sanoma Median kustantamon Tiede -lehden keskustelupalstalle lukuvinkkien saamiseen.
Suora linkki avaamaani säikeeseen on 

https://www.tiede.fi/keskustelu/93219/kirjallisuuden-klassikoita-jotka-mielestanne-liitettavissa-osaksi-yleissivistysta?changed=1647124481

Mitä eilen illalla kirjoitin vastauspostauksen jo tulleisiin kommentteihin, vielä syvenin ajatuksissani siihen, että jos pitäisi yksi teos elämäni aikana valita, joka itselleni henkilökohtaisesti olisi merkityksellisin kaikista niistä tähän asti elämässäni lukemistani niteistä, niin päädyin, jonka myos mainitsin, Jukka Parkkisen Korppisen Korppi -romaanisarjaan kuuluva Korppi ja Korpin poika, joka on julkaistu vuonna 1980.

Argumenttini tuohon henkilokohtaisesti ehkä merkityksellisimpään teokseen on lähinnä se, että mitä luin tuon Parkkisen Korppi-teoksen ollessani 3/4 -vuosiluokalla, eli 1993/1994 -vuonna, niin juuri tämä kyseinen teos oli ehkä se avainteos heräämisen sysäyksenä siihen, kuinka suomen kieltä käytetään hyvinkin mielenkiintoisella tavalla. 10-vuotiaana koululaisena tämän lukeneena Jukka parkkisen Korppi ja Korpin poika on teos, jolla on ollut ehkä se alunperin alkusysäävä vaikutus siihen, miten olen elämäni aikana kehittynyt kieliviestinnän tuottajana ulosantina ja kielen käyttäjänä siihen pisteeseen, jossa olen tällä hetkellä 2022 39 -vuotiaana.

Lars Kepler - playground (Helmikuu 2016)

Koronan jatkuessa aloin viime kesän 2020 alussa ahmimaan ruotsalaisia nykydekkaristeja, ja Carl-Johan Vallgrenin molempien dekkarien suomennosten jälkeen päädyin lukemaan ruotsalaispariskunnan pseudonyymillä Lars Kepler -nimellä kirjoitettuja kirjoja. Dean Koontz ja Stephen King ovat tuttuja amerikkalais kauhu-genren kirjailijoita, kirjaston kautta niitä lainanneena ja lukeneena, mutta ruotsalainen kauhukirjallisuus-tyylilaji on vähän vähemmälle jäänyt.

Lars Kepler tunnetaan ainakin Suomessa ehkä parhaiten Joona Linna -rikosetsivää seuraavasta kirjasarjasta, mutta aloitin Keplerin maailmaan tutustumisen playground -romaanista, joka on poikkeus muuhun kirjailijan tuotantoon poiketen siinä, että Joona Linna ei seikkaile tässä romaanissa, eikä tyylilajina ole dekkari.

playground on mielenkiintoinen kuvaus elämän ja kuoleman rajamailla elämisestä, lähinnä sairaalamiljööstä leikkauksen yhteydessä sydänleikkauksesta ihmisten osalta, joista osa palaavat elämään, ja osa eivät, ja aika, jonka rajamailla joutuu viettämään, ei koskaan ole tiedossa.

Elämän ja kuoleman välisen maailman miljöö on Keplerin romaanissa kuvattuna kiinalais-satamakaupungin muottiin, jossa myös on sinänsä alamaailman hallinta, kiinalainen järjestyätynyt rikollisuus haalii itselleen lupia, joilla voivat itse palata elämään.ja omaavat valtaa oikeustuomio-istuimessa, 

Lähinnä elävien kirjoissa kuvatuissa episodeissa ollaan sairaalamiljöössä ja kuoleman kaupunkiin palataan useamman kerran, kun kirjassa pääosin seurattava naispäähenkilö lähtee  pienen poikansa perään uskoen, että tämä ei selviydy leikkaukseen joutuessaan rajamailta takaisin elämään.