Antti Tuurin kirjasarja ”Äitini suku”

Ikitie on hyllyssäni, olen lukenut sen, mutta päädyin aloittamaan kirjasarjan alusta. Ikitie  on ”vasta” 7. romaani tässä Tuurin kirjasarjassa, ja paljon ehtii tapahtumaan ennen tämän kirjan tapahtumia. Sarjan startti-teos on ”Eerikinpojat”, joka sijoittuu niinkin ”kauas” ennen ikitien tapahtumia, kuin 1770-luvun talonnpoikais-Suomeen ja nimenomaan pohjanmaallahan tässä seikkaillaan.

Lainasin Turun pääkirjaston varastosta Antti Tuurin romaanin ”Eerikinpojat”. joka avaa miehen ”Äitini suku” –sarjan. Sehän sijoittuu 1770-luvun talonpoikais-Suomeen, ja tietenkin pohjanmaalla seikkaillaan, kuten totesin jo.

Mielenkiintoni kohdistuu nimenomaan siksi tähän kirjasarjaan, koska tässä sarjassa kirjailija on tehnyt selvästi paljon tutkimusta nimenomaan Suomen pohjanmaalais-sukujen, pitäjien ja paikkojen ja niissä asuvien ihmisten taustojen lisäksi myös pohjalaisia siirtolaisperheiden taustojen osalta, niiden perheiden, joista on lähtenyt Yhdysvaltoihin johonkin maailman aikaan ihmisiä paremman elämän toivossa nimenomaan Pohjois-Suomesta. Omasta geeniperimästäkin puolet on pohjalaista verta.

Aloitin kirjan lukemisen 14.10.2019 ja pistin heti aluksi merkille, että paljon ihmisten nimiä, paikannimiä Tuuri viljelee ihan sumeilematta heti kirjan alussa. Kirja alkaa, kun Kokkolassa on Eerikinpojat syytettynä uskon asioista käräjillä, ja kirjan kertoja-minä on 17-vuotias piikatyttö, jonka äiti on kutsuttu todistajaksi, joka kirjassa kuvaillaan vanhaksi, vaikka ikää ei ole kuin päälle 40 -vuotta. Ehkä 1770-luvun ajan huomioon ottaen päälle 40 –vuotias nainen oli jo vanha? 

Oikeudenkäyntiinkään loppupäivinä Eerikinpojat eivät vaivautuneet sängystä nousemaan, joten oikeudenkäynti piti siirtää sinne, missä Eerikinpojat kortteerasi.  Tuli mieleen, että lievä krapulako Jaakobilla ja Eerikillä molemmat Eerikinpoikia kun ovat, niin kai heillekin nyt viina maistuu? Ei ole vielä selvinnyt, koska he ovat oman uskonsa kanssa koetuksella oikeudenkäynnissä ja epäilevät syyttäjien ja valamiehistön olevan epä-valideja päättämään heidän kohtalostaan.

Olen lukenut vasta nyt tätä kirjoittaessani noin 40 sivua tätä romaania, mutta ainakin mielekäs startti romaanilla oli. Itse kun pidän kielestä, ja saan nautintoa pelkästä kielestä, jos se on jollain tapaa hersyvää tai nautinnollista luettavaa tai kuunneltavaa, Antti Tuuri käyttää muutamia kielikukkasia puhuessaan esimerkiksi ruotsin kielen puhujasta. Lisäksi hän on selkeästi tehnyt töitä romaanin hahmon nimien miettimiseksi.