Innostuin äänikirjoista

Mainostelevisiossa on jo pitkään pyörinyt äänikirjojen suoratoistopalveluita, joista saa kaksi viikkoa ilmaista kokeiluaikaa ja sitten lähtee pyörimään automaattilaskutus maksukortilta Netflixin ja Spotifyn tapaan.

Yleisradion ykkösen 20:30 uutisissa oli tällä viikolla uutinen, että yhä useammin kirjaharrastajat keskustelevat, mitä kirjoja he ovat viimeksi kuunelleet. Äänikirja on uusin tulokas kirjamaailmassa, ja kirjat tosiaan teki saman, mitä ensin musiikki ja elokuvat, ja kirjojen jälkeen on vieläpä tulossa Googlen pelisuoratoisto-pilvipalvelu ja Microsoftiltakin on kehitteillä omansa.

Löysin lauantaina 26.10.2019 Youtube-video suosituksistani Elisa E-kirjasta uploadaajan ostaman vuoden 2016 tietokirjaksi palkitun Marko Lönnqvistin ”Elämäni Gangsterina”, joka kertoo Ex-Cannonball -moottoripyöräjengin jäsenen tarinan. 

Koska pidän radion kuuntelusta, ja ääni on minulle tärkeää, pidän siitä fiiliksestä kuunellessani radiota, tai ääntä radiosta tai stereoistani, että radiossa on parempi kuva, mitä televisiossa.

Tutustuin tänään Elisa E-Kirjaan, ja vaikka Elisakin tarjoaa pientä kuukausimaksua vastaan ilmaiseksi kuussa 1-2 ääni/e-kirjaa omaksi alle 9 euron automaattikuukausilaskutuksella pankki/maksu-kortilla, koko valikoima kuitenkaan ei ole saatavilla kuukausitilaajille.

Ajattelin seuraavana tilipäivänä kokeeksi aloittaa äänikirjojen hankkimisen digitaaliseen kirjastooni ostamalla Lamppu Laamasen tuoreimman Andy Mc Coyn elämäkertakirjan, vaikka kirjahyllystäni löytyy vanhin ”Sheriffi Mc Coy” -pokkarina. Toinen kirja, jonka ajattelin ostaa ja kuunella parin viikon päästä, kun eläke tulee tilille, on Jari Tervon kirjoittama ”Loiri” -elämäkerta, koska pidän elämäkerta-sekä rikoskirjallisuudesta, vaikka en ole tuoreinta Reijo Mäkeä lukenutkaan, vaikka turkulais-dekkaristi Mäen renttu-salapolisiin Turkuun sijoittuva maailma on melko tuttu aiemmista teoksista.  

Helsingissä ja Uudenmaan alueella toimiva Helmet -kirjasto-tietojärjestelmä ylläpitää kirjastot.fi -sivustoa, josta saa lainata kirjaston tapaan äänikirjoja ja e-kirjoja, digitoitua materiaalia yms digitaalista perinteisen kirjastosta kirjan haun sijaan, mutta valitettavasti en tiedä, onko Turun ja lähikuntien Vaski-järjestelmä vielä mukana tuossa hankkeessa. Toivon mukaan tulevaisuudessa on.

Kuuntelin noin 5 tuntia loppuillasta/alkuyöstä tuota ”Elämäni Gangsterina” -kirjaa Youtubesta, ja kokemus oli positiivinen, joten uskallan sijoittaa rahaa äänikirjaan. Nukahdin toisen osan loppumetreillä, sillä Youtubeen laittomasti teoksen ladannut oli jaotellut kirjan kolmeen osaan. 

Äänikirjoihin kannattanee tutustua, jos ääni on elämässä tärkeää, ja pitää radiota kuunellessa radiosta tulevaa puhetta paremman kuvan omaavana, mitä televisiosta katseltuna. Minusta tuntuu siltä, että äänikirjat ovat minun juttuni, vaikka en ole mikään varhaisherännyt minkään kulutustottumuksieni valossa oikeastaan mllään teollisuudealan tuottaman tuotteen kohdalla, jos vakiintuneiden markkinointitermein puhutaan aiheesta ”Jere Sumell kuluttajana”. Äänikirjat tosin on verrattain uusi asia, ja laaja-alainen joukko kustantamoja ja isotkin kotimaiset (WSOY, Otava) ovat vasta uutisen mukaan lähdössä kokeilemaan sitä toden teolla.

Aiemmin mainitsin radion kuuntelu-tykkäämiseni tässä blogipostauksessa. Suosikkikanavani voin paljastaa vähän ohimennen tästä kirjallisuus-blogin teemasta: Suosikkikanavani radiossa on ollut jo useiden vuosien ajan Ylen Radio Suomi ja Yle Puhe, vaikkakin Puhe on muuttunut myös musiikkia soittavaksi kanavaksi ja Alivaltiosihteerikin taisi loppua sieltä.

Antti Tuurin kirjasarja ”Äitini suku”

Ikitie on hyllyssäni, olen lukenut sen, mutta päädyin aloittamaan kirjasarjan alusta. Ikitie  on ”vasta” 7. romaani tässä Tuurin kirjasarjassa, ja paljon ehtii tapahtumaan ennen tämän kirjan tapahtumia. Sarjan startti-teos on ”Eerikinpojat”, joka sijoittuu niinkin ”kauas” ennen ikitien tapahtumia, kuin 1770-luvun talonnpoikais-Suomeen ja nimenomaan pohjanmaallahan tässä seikkaillaan.

Lainasin Turun pääkirjaston varastosta Antti Tuurin romaanin ”Eerikinpojat”. joka avaa miehen ”Äitini suku” –sarjan. Sehän sijoittuu 1770-luvun talonpoikais-Suomeen, ja tietenkin pohjanmaalla seikkaillaan, kuten totesin jo.

Mielenkiintoni kohdistuu nimenomaan siksi tähän kirjasarjaan, koska tässä sarjassa kirjailija on tehnyt selvästi paljon tutkimusta nimenomaan Suomen pohjanmaalais-sukujen, pitäjien ja paikkojen ja niissä asuvien ihmisten taustojen lisäksi myös pohjalaisia siirtolaisperheiden taustojen osalta, niiden perheiden, joista on lähtenyt Yhdysvaltoihin johonkin maailman aikaan ihmisiä paremman elämän toivossa nimenomaan Pohjois-Suomesta. Omasta geeniperimästäkin puolet on pohjalaista verta.

Aloitin kirjan lukemisen 14.10.2019 ja pistin heti aluksi merkille, että paljon ihmisten nimiä, paikannimiä Tuuri viljelee ihan sumeilematta heti kirjan alussa. Kirja alkaa, kun Kokkolassa on Eerikinpojat syytettynä uskon asioista käräjillä, ja kirjan kertoja-minä on 17-vuotias piikatyttö, jonka äiti on kutsuttu todistajaksi, joka kirjassa kuvaillaan vanhaksi, vaikka ikää ei ole kuin päälle 40 -vuotta. Ehkä 1770-luvun ajan huomioon ottaen päälle 40 –vuotias nainen oli jo vanha? 

Oikeudenkäyntiinkään loppupäivinä Eerikinpojat eivät vaivautuneet sängystä nousemaan, joten oikeudenkäynti piti siirtää sinne, missä Eerikinpojat kortteerasi.  Tuli mieleen, että lievä krapulako Jaakobilla ja Eerikillä molemmat Eerikinpoikia kun ovat, niin kai heillekin nyt viina maistuu? Ei ole vielä selvinnyt, koska he ovat oman uskonsa kanssa koetuksella oikeudenkäynnissä ja epäilevät syyttäjien ja valamiehistön olevan epä-valideja päättämään heidän kohtalostaan.

Olen lukenut vasta nyt tätä kirjoittaessani noin 40 sivua tätä romaania, mutta ainakin mielekäs startti romaanilla oli. Itse kun pidän kielestä, ja saan nautintoa pelkästä kielestä, jos se on jollain tapaa hersyvää tai nautinnollista luettavaa tai kuunneltavaa, Antti Tuuri käyttää muutamia kielikukkasia puhuessaan esimerkiksi ruotsin kielen puhujasta. Lisäksi hän on selkeästi tehnyt töitä romaanin hahmon nimien miettimiseksi.